Etusivu Staffi Amstaffi Yhdistys Alaosastot Pentuvälitys Jalostus ja terveys Kasvattajia Harrastukset Staffi-lehti Erikoisnäyttely 2017 Staffipäivä 2017 Linkit Jäsenille Tapahtuma-arkisto In English

ÄLÄ TUE PENTUTEHTAILUA!

Pentutehtailijaksi kutsutaan kasvattajaa, joka teettää paljon pentuja välittämättä sen enempää rodusta, koirien terveydestä kuin oloistakaan missä koirat elävät ja kasvavat. Jalostukseen käytettävien koirien terveyttä ei ole välttämättä pakkoa enempää tutkittu, rokotukset ja madotukset ovat luultavasti retuperällä. Koiraa pidetään vain sen aikaa kun se on hyödyksi. Rotuja voi olla useita.

Elinolosuhteet voivat olla pahimmillaan vain häkkejä, ja nartut vain pentujentekokoneita. Ne saatetaan astuttaa joka juoksusta. Jotkut pentutehtailijat rekisteröivät jotkut pentueensa, ja jättävät osan pentueista rekisteröimättä. Pentutehtailijoiden pennut voivat olla heikkokuntoisia luovutusiässä heikon ravinnon ja huonojen  kasvuolosuhteiden takia. Pahimmillaan pennut ovat voineet saada jo pysyviä vaurioita, eivätkä kehity normaaleiksi aikuisiksi. Myös pentujen sosiaalistuminen ympäristöönsä ja ihmisiin on voinut jäädä hyvin rajoittuneeksi.

Saman emän pentueiden välissä pitää olla vähintään 10kuukautta, eikä nartulla saa olla yli viittä pentuetta elinaikanaan jotta Suomen Kennelliitto rekisteröi pentueen, myös muiden rotukohtaisten ehtojen täyttyessä. Tällaiset pennut voivat käydä hyvin kalliiksi ja suureksi suruksi.

Älä tue pentutehtailua. Älä osta säälistä. Niin kauan kuin ostajia on, riittää tarjontaakin. Tässä pari tarinaa Suomesta. Niin, Suomesta. Ja staffeista.

Moca

Kaverimme oli juuri hankkinut kultaisennoutajan pennun, josta syntyi minulle ja poikaystävälleni koirakuume. Ensimmäinen yhteinen koira. Ruvettiin miettimään rotua ja etsiskelyn jälkeen löysimme staffi-rodun. Miellytti molempien silmää ja luonne kuulosti meidän elämään sopivalta. Oltiin joskus kuultu pentutehtailusta,
mutta mitä se sitten tarkoitti? Ei sitä sen enempää mietiskely. Jos hankittaisiin koira, joka on rekisteröity kennelliittoon, niin eihän siinä voinut olla mitään hämärää? Ei käynyt pienessä mielessäkään, mitä se pentutehtailu oikeasti tarkoittaisi. Ajateltiin vaan naivisti, että jos on rek. koira, niin kaikki on hyvin. Ei edes tajuttu, mitä kaikkea voisi olla pielessä. Niinpä me ruvettiin googlettelemaan ja löydettiin kasvattajien nettisivut. Se vaan oli ongelma, että haluttiin koira heti eikä vuoden päästä, jonka seurauksena löydettiin Apula, josta meidän koiran ilmoitus sitten löytyikin.

Kaikkien "taisteluiden" jälkeen, olen silti onnellinen että saatiin juuri tämä pentu. Vaikka meillä syödään 100 euroa kuussa maksavia nappuloita, pissataan uusiin paikkoihin kylässä ja pelätään uusia, tuntemattomia paikkoja/ihmisiä niin mistään hinnasta en tuosta koirasta luopuisi. Ollaan niin paljon opittu kaikkien vaikeuksien jälkeen ja pelkkä ajatuskin, että näin pieni, arka koira olisi joutunut jonkun vastuuttoman ihmisen kotiin, saa ihon kananlihalle.

Tässä meidän tarina pääpiirteittäin:

Ostimme talvella 2013 syntyneen staffordshirenbullterrieri koiramme alkutalvesta 2014. Löysimme ilmoituksen Apula-sivulta ja otimme yhteyttä, ja yhteydenotto oli silloin jo tosi takkuista. Välillä sammuili puhelimet, oli remonttia ja läheisen kuolemaa. Kuvia pyysimme pennusta, jolloin myyjän ystävä laittoi kuvia sähköpostilla.

Kasvattaja tuli matkalle vastaan meitä tuomaan koiramme Mocan. Kasvattaja oli luvannut pannan, hihnan ja ruokaa mukaan. Kuitenkin hän toi pennun vain syliin ja oli unohtanut kaikki tarvikkeet. Lääkärintodistuksen oli myös unohtanut, joten lähetti sen s-postissa, sen jälkeen kun olin sitä muutamaan otteeseen pyydellyt.

Muutaman viikon kuluttua kasvattajan ystävä laittoi s-postilla, että sirut olivat menneet pennuilla sekaisin ja tarvitsi rekisteritodistukset, jotta voisi korjata virheen. Uudet todistukset tulivat taas muutamien kyselyjen jälkeen. Sen jälkeen emme olleet tekemisissä. Huomattiin koiran arkuus heti kun se haettiin meille. Vietiin heti ulos automatkan jälkeen. Nostettiin se maahan ja siihen se jäikin tärisemään. Sellaisia oli meidän ensimmäiset viikot ulkona.

Kasvattaja oli sanonut, että olivat ulkoilleet 5 kertaa päivässä, mutta siihen en todellakaan usko. Uskon, että koiraa ei oltu kertaakaan viety ulos hihnassa. Kun me Moca saatiin, niin se haisikin tosi pahalla, ihan kuin kissat, jotka ovat olleet navetassa. Moca oli tosi vaikea edes viedä ulos, kun ei siihen saanut koskea ja se juoksi sängyn alle piiloon. Meillä meni varmaan viikko, että minä tai poikaystäväni saatiin koskea koiraan,tai että tuli itse luoksemme. Muilla meni sitten vähän pidempään, että sai tulla lähelle. Vielä nykyäänkin tuntematon ei saa tulla koskemaan vaan täytyy odottaa että Moca tulee itse lähelle, tai muuten se lähtee karkuun ja alkaa räksyttämään.

Olemme facebookissa "staffi-sivustolla", jossa törmäsimme koiramme muihin sisaruksiin. Keskustelimme usein Moca koiramme siskon omistajan kanssa siitä kun allergisia oireita oli ilmennyt. Oli kutinaa, karvanlähtöä yms... Hetken kuluttua hän lisäsi minut yhteisöön, jossa oli muitakin Mocan sisarusten omistajia. Jaettiin omia kokemuksia ja muilla oli yhtä hämärää pennunoston aikaan. Muilla sisaruksilla oli ilmennyt lonkkavikaa, allergioita kuulemma niin pahoja että ovat perinnöllisiä sairauksia eläinlääkärin mukaan, eikä saisi missään nimessä teettää pentuja. Eli kaikilla sisaruksilla on samanlaisia oireita. Lopuksi yhdellä pennuista todettiin nivelrikko, jonka seurauksena katsottiin parhaaksi lopettaa koiran kärsimykset. Toinen pentu joutui jo n. vuoden ikäisenä lonkkaleikkaukseen. Kolmannella oli/on vaikeuksia sisäsiisteydessä (vissiin edelleen) ja jonkun näköistä suojeluviettiä lapsiin, jonka seurauksena on pari kertaa käynyt ihmisiin yhtäkkiä kiinni.

Kennelliiton sopimuksessa kasvattaja ei ole maininnut missään, että hänen koirillaan olisi ollut mitään allergioita tms. Tätä selvittäessämme huomasimme, että meidän kaikkien sopimuksissa oli kasvattajan allekirjoitus, mutta eri käsialalla ja erilainen nimikirjoitus. Huomasimme myös, että kaikilla oli eri puhelinnumerot kasvattajalle, joihin ei enää vastata tai saada yhteyttä. Yksi numero yhdisti jopa ihan toisaalle. Sen jälkeen tuli puheeksi kasvattajan ulkonäkö ja aloimme tutkia facebookkia. Minulle oli esittäytynyt kasvattajan ystävä itse kasvattajana, toisille sisarusten omistajille myös. Osalle kasvattaja oli kuintenkin esittäytynyt omana itsenään. Eli en ole edes ollut tekemisissä oikean kasvattajan kanssa vaan nähtävästi hänen ystävänsä. Nyt huomasimme että lähellä samaa kasvattajaa on myynnissä pentuja, muttei kuitenkaan samassa kaupungissa ja koiramme sisaruksen omistajan ystävä oli lähettänyt tälle myyjälle viestiä, josta oli selvinnyt, että vanhemmat ovat samat, meidän koiran vanhemmat! Meidän kasvattajallamme ei ole kennelnimeä, ja hän on teettäny kahdet pennut, ja nyt näköjään tullut kolmannet, mutta meidän koiran vanhempien omistaja pitäisi olla meidän kasvattaja, eikä myynti-ilmoituksessa oleva henkilö?

Teimme asiasta rikosilmoituksen, joka ei harmiksemme edennyt eteenpäin. Ollaan käyty lukuisia kertoja eläinlääkärissä, jonka jälkeen olemme kaikille toitottaneet, että ottakaa se vakuutus! Se on pelastanut meidät. Meidän neiti on nyt 2,5 v ja eletään ihan hyvää elämää. Tosi arkahan se on, joka näyttäytyy uusissa tilanteissa. Eli Mocan käytös on ihan erilaista, kuin "normaalin" staffin käytös. Tällä hetkellä allergiat on kurissa ruokavaliolla kun ylimääräistä ei anna. Me ei kuitenkaan luovuteta, vaan mennään vaan uusiin tilanteisiin ja paikkoihin ja totutellaan. Jotenkin pitäisi saada tieto ihmisille, jotka ei tiedä mitään koiran hankkimisvaiheessa pentutehtailusta, että mitä se on, ja mistä kannattaa kysyä neuvoa.

Ukko

Syksyllä 2013 suunnittelimme toisen koiran hankintaa. Ennestään meillä oli staffi uros joka oli 1,5 vuotta. Soittelin monille kasvattajille mutta kaikki pennut olivat varattu jo etukäteen. Lopulta löysin kotikasvattajan joka puhelimessa vaikutti erittäin asialliselta ja mukavalta, varasin häneltä pennun. Pennut olivat syntyneet marraskuussa. Sovimme hakevamme pennun viikonloppuna kun olemme siellä päin reissussa. Matkan aikana kasvattaja ilmoitti ettei pääse esteen takia itse pentua luovuttamaan ja että hänen ystävänsä tulee paikalle. Menimme hakemaan pentua joka meille oli varattu. Pentu ei vaan tuntunut meille oikealta ja ihastuin toiseen uros pentuun, joka lähti matkaamme.

Ensimmäinen puoli vuotta meni hyvin. Kun keväällä laitoin sitten punkkilääkkeen niin Ukko kutisemaan kovasti , ajattelin ensin ettei se sietänyt lääkettä. Lääkäri määräsi kortisonia ja oireet helpotti, kortisoni kuuri loppui ja oireet palasivat. jatkoimme syksyn kortisonikuuria ja rupesimme kokeilemaan eri ruokia ja teimme allergiatestit. Lopulta päädyimme raakaruokaan joka toi helpotusta oireisiin ja silloin myös huomasin ihon ja turkin paranevan . Kaikki oireet eivät kuitenkaan hävinneet, joten Ukko joutuu syömään atopicaa sekä kortisonia tällä hetkellä jotta oireet pysyvät kurissa. Pahimmassa vaiheessa Ukko repi itsensä vereslihalle ja monta kertaa myös silmässä oli haava koska se repi silmiään kutinan vuoksi.

Vähän alle vuoden ikäisenä Ukko alkoi ontua etujalkaansa, ensin ajattelin sen johtuvan siitä kun sillä oli tassut kutinan vuoksi rikki mutta kun ontuminen pahentui menimme kuvauksiin. Röntgenkuvissa näkyi että jotain siellä on pielessä mutta lääkäri ei osannut sanoa tarkkaan että mitä. Lähdimme Kouvolaan loppuvuodesta 2014 Esa Kestin vastaanotolle , kun Ukko täytti vuoden otimme ct-kuvat jalasta Esa totesi että kummassakin etujalassa on kasvuhäiriö (Processus coronoicleuksen irtauma) joka on perinnöllinen sairaus. Toisessa kyynärnivelessä irtopala oli luutunut paikoilleen eikä Ukko oireillut sitä joten Esa suositteli että leikataan vain oikea kyynärnivel . Niinpä menimme kyynärnivel tähystysleikkaukseen jossa kyynärluu katkaistiin, siirrettiin ja tuettiin uuteen asentoon ja irtopalat poistettiin. Leikkaus tutkimuksineen ct-kuvineen ja jatkohoitoineen, fysioterapia, tikkien poisto ja kontrollikäynnit Kouvolassa maksoi noin 5000 euroa. Aloitimme fysioterapian kahden viikon kuluttua leikkauksesta. Lenkkeily oli alkuun 100-200 metriä kolme kertaa päivässä, pikkuhiljaa lenkkeilyä lisättiin jalan kunnon mukaan. Kevät meni hyvin mutta puoli vuotta leikkauksen jälkeen Ukko alkoi taas ontumaan silloin tällöin, lenkkeilyn vähentäminen auttoi.

Oman hankaluutensa toi myös se että leikkauksen jälkeen Ukko ei sietänyt vanhempaa koiraamme ollenkaan. Onneksi vanhemmat pystyivät päivisin hoitamaan toista koiraamme. Ukko oli jo ennen leikkausta aloittanut olemaan äkäinen muille koirille joka alkoi kastraation jälkeen. Kivekset poistettiin jatkuvan astumisen takia. Äkäisyys paheni kipujen takia. Kuntoutuksen ohessa opetimme Ukkoa sietämään toista koiraamme. Jossain vaiheessa mietin, että mitä teen jos ne eivät tule enää koskaan toimeen keskenään. Leikkauksen jälkeen koirat olivat kotona eri huoneissa, jos koirat olivat samassa tilassa Ukko hyökkäsi välittömästi Oton kimppuun. Näin vuoden jälkeen koiramme pystyvät asumaan meillä ja olemaan samassa tilassa ja leikkimään keskenään ja nukkumaan yhdessä.

Mutta toisinaan jokin laukaisee Ukossa aggressiivista käytöstä. Kaikesta huolimatta Ukko on meille todella rakas ja tärkeä, ja tekisin saman uudestaan. Joskus väsyneenä ollessani vanhempi poikani sanoi että “äiti, ilman sinua Ukkoa ei varmaan enää olisi ja eikös se ole hyvä että se tuli meille kun sinä hoidat sitä niin hyvin”. Lämmitti kovasti minua. Toivon että sinä joka olet koiraa hankkimassa teet taustatyötä paljon ennen kuin koiran ostat. Aikaa ja rahaa koiriin menee paljon jo muutenkin saatikka sitten sairaaseen koiraan.

Terveen koiran kanssa on paljon helpompi harrastaa.

Artikkeli on julkaistu Staffi 2/2016 -lehdessä.